Mainos
Mainos

Suomeen tuotiin viime vuonna ennätysmäärä sähköä – "Omavaraisuutemme on aika heikko"

Sähkönkulutus kääntyi Suomessa viime vuonna nousuun monen laskuvuoden jälkeen. Halvan tuontisähkön vuoksi Suomen omavaraisuus kärsii.

Ulkomaista sähköä on saatavilla paljon ja se on halpaa. Edullinen sähkö on sekä teollisuuden että kuluttajien etu, mutta sähköntuontiin liittyy myös riskejä.

– Sähköomavaraisuutemme on tällä hetkellä aika heikko. Voimalaitoksia poistuu tuotannosta, ja tuomme yhä lisää, Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskelä toteaa.

Alhaisten hintojen vuoksi yrityksiä ei houkuta investoida uusiin voimalaitoksiin. Kun poistuvaa tuotantoa ei korvata, on sähköä tuotava entistä enemmän ulkomailta.

Vuonna 2016 sähköä tuotiinkin Suomeen enemmän kuin koskaan ennen. Koko vuoden sähköntarpeesta yli 20 prosenttia katettiin tuonnilla.

Suurin osa tuontisähköstä tulee Ruotsista, ja maan energiapolitiikan muutoksia seurataan Suomessa tarkasti.

– Ruotsista on poistumassa jonkin verran ydinvoimatuotantoa, mikä vaikuttaa tuonnin tasapainoon. Nähtäväksi jää, miten paljon Ruotsi vielä lisää tuulivoimaa ja miten paljon se vaikuttaa tuontiin, Leskelä sanoo.

Suomessa käytettiin viime vuonna sähköä kaikkiaan 85,1 terawattituntia, mikä on 3,1 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna.

Energiateollisuuden mukaan noin puolet kasvusta selittyy lämpötilalla: vuosi 2016 oli edeltävää vuotta kylmempi, ja sähköä kului enemmän lämmitykseen. Puolet kulutuksen kasvusta selittyy talouden elpymisellä. Esimerkiksi teollisuudessa tarvittiin aiempaa enemmän sähköä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme