Mainos
Mainos

Suomen Afganistanin-suurlähettiläs: Palautettujen kohtaloa ei seurata

Afganistaniin palautettujen ihmisten kohtaloa ei seurata mitenkään, sanoo STT:lle Suomen Afganistanin-suurlähettiläs Anne Meskanen.

Meskasen mukaan edustustolla ei ole mahdollisuuksia seurata, mitä palautetuille tapahtuu kotimaahan saapumisen jälkeen.

Suomalainen edustusto on nostanut asian esille niin paikallisviranomaisten kuin kansainvälisten järjestöjenkin kanssa.

– Siihen on tavallaan koko kansainvälisellä yhteisöllä painetta, että haluttaisiin tietää ja seurata, mitä palautetuille tapahtuu. Mutta siihen ei ole keksitty vielä mekanismia eikä siihen ole resursseja, Meskanen sanoo.

– Meidän pitää luottaa oikeusvaltioomme siinä mielessä, että jokainen turvapaikka-anomus tutkitaan tarkasti ja asianmukaisesti, ja meillä on myös valitustie.

Myös sisäministeri Paula Risikko (kok.) sanoo, ettei Suomi pysty seuraamaan yksittäisten palautettujen kohtaloita.

– (Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön) IOM:n johtaja on minulle sanonut, että he huolehtivat, että paluu ja juurtuminen kotimaahan onnistuisivat. He tekevät kaikkensa, ja siitä Suomi maksaa IOM:lle, Risikko sanoo.

Risikon mukaan Suomi huolehtii, että kaikki turvapaikanhakijat saavat oikeudenmukaisen ja yksilöllisen käsittelyn.

– Meillä Euroopassa on yhteinen huoli, että jos laittomasti maassa olevien määrä lisääntyy, se altistaa ihmisten hyväksikäytölle.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme