Mainos
Mainos

Suomen EU-lähettiläs: Ranskan vaalitulos tuo uutta virtaa EU-keskusteluun

Ranskan presidentinvaalien tulos voi tuoda lisäpotkua EU-keskusteluun myös Suomessa, uskoo Suomen EU-lähettiläs Pilvi-Sisko Vierros-Villeneuve.

Politiikan tutkijat kaipaavat tuoreessa tietokirjassa Suomeen syvällisempää keskustelua EU:n suunnasta. Suomea arvostellaan myös liian passiiviseksi jäsenmaaksi, joka turhan usein vain reagoi Brysselistä tuleviin aloitteisiin.

Vierros-Villeneuve on eri mieltä. Hänen mukaansa Suomi on hyvinkin aloitteellinen niissä asioissa, joita pidetään tärkeänä: esimerkiksi EU:n puolustusyhteistyötä on puskettu aktiivisesti eteenpäin jo vuosia.

– Se on Suomessa jäänyt jotenkin huomioimatta, että Suomi on EU:n puolustuksen kehittämisessä aivan etujoukoissa. Meillä kotimaassa keskustelu pyörii niin paljon Naton ympärillä.

Vierros-Villeneuven mielestä EU-keskustelun rajoittuneisuus ei ole vain Suomen ongelma. Muissakin jäsenmaissa puhe on junnannut pitkään vain akuuttien kriisien lievittämisessä.

EU-myönteisen Emmanuel Macronin nousu Ranskan johtoon on Brysselin näkökulmasta kauan kaivattu ilouutinen, joka osoittaa, että EU:lla on yhä vahvaa tukea kansalaisten joukossa. Macron onnistui hyödyntämään kampanjoinnissaan EU-myönteistä kansalaismielipidettä, joka on jäänyt kansallismielisen populismin varjoon.

Kyselyjen mukaan EU:n tuki on vankempaa kuin mitä viime vuosien kriisipuheesta voisi päätellä. Suomalaiset ovat kautta jäsenyyden olleet EU:lle uskollista kansaa. Tuoreimmassa eurobarometrissa 57 prosenttia suomalaisista pitää EU-jäsenyyttä hyvänä asiana, mikä vastaa EU:n keskiarvoa.

Suomen entisen EU-lähettilään Jan Storen mielestä EU:n kannatusta ei ole osattu riittävästi hyödyntää.

– Poliitikkojen ja päättäjien pitäisi katsoa enemmän tätä, eikä vilkuilla oikealle tai vasemmalle, missä on aina kriittisiä ryhmiä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme