Mainos
Mainos

Suomen kallioperä läpivalaistaan

Suomessa aloitetaan laaja kallioperän seisminen läpivalaisututkimus, jonka yhteydessä 150 maatalon yhteyteen sijoitetaan tilapäinen seismografiasema.

Suomen suurin geotieteellinen tutkimushanke julkistettiin tänään. Uuden hankkeen tarkoituksena on selvittää kallioperämme eli ns. Fennoskandian kilven syvällä sijaitsevia rakenteita ja niiden kautta kallioperän kehitystä. Tulokset antavat myös lisätietoa mineraalisten luonnonvarojen etsintää varten. Seismisiä tilapäisasemia sijoitetaan Kuusamosta aina Etelä-Suomeen.

-Parhaillaan etsitään sopivia paikkoja. Laitteet sijoitetaan maatalojen kellareihin ja varastoihin, joissa on vakaat olosuhteet, kertoi fil.tri Annakaisa Korja Helsingin yliopiston seismologian laitokselta.

Osa kansainvälistä tutkimusta

Tomografiahanke aloitetaan elokuussa, ja työ jatkuu kevättalveen 1999. Yhteensä hankkeessa on mukana tutkijoita jopa 70 yliopistosta ja tutkimuslaitoksesta kahdeksastatoista Euroopan maasta. Hanketta johtavat prof. Sven-Erik Hjelt Oulun yliopistosta ja tohtori J. Stephen Daly Dublinin yliopistosta. Tutkimusalue kattaa suurimman osan Etelä- ja Keski-Suomesta ja alue jatkuu Venäjän Karjalan kautta Kuolan niemimaalle.

Hankkeessa etsitään vastauksia lukuisiin tieteellisiin kysymyksiin. Sellainen on esimerkiksi Keski-Suomen erityisen paksun kuoren syntytapa. Paksu kuori viittaa yleensä vuoristoalueeseen, jollaista Keski-Suomessa ei enää ole.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme