Mainos
Mainos

Suomen Kuvalehti: Yle muutti päälliköidensä tehtäviä Sipilä-jupakan takia

Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnan päälliköiden toimenkuvia on muutettu, kirjoittaa Suomen Kuvalehti. Lehden mukaan muutokset liittyvät pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ympärillä velloneeseen uutisointiin.

A-studio sekä ajankohtais- ja featuretiimi siirtyvät maanantaista lähtien Jukka Nivan alaisuuteen. Niva kertoo STT:lle, että työn sujuvoittamiseen tähtäävää muutosta on pohdittu jo kuukausien ajan. Nivan mukaan Sipilä-tapaus kuitenkin nopeutti A-studion uudistusta. Kyseiset tiimit ovat tähän asti toimineet Marjo Ahosen ja Riikka Venäläisen alaisuudessa.

Nivan mukaan muutoksen myötä palataan parin vuoden takaiseen tilanteeseen, jossa A-studion reportterit sekä juontajat ja tuottajat olivat samassa toimituksessa. Muutos on väliaikainen, ja tilannetta katsotaan uudelleen sen jälkeen kun Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivinen on keskustellut tilanteesta henkilöstön edustajien kanssa.

Nivan mukaan A-studion toimittajat ovat olleet pitkään tyytymättömiä organisaatioonsa.  

– Kritiikki tätä nykyistä organisaatiota kohtaan on säännöllisesti noussut esiin, Niva kertoi STT:lle.

Ylen uutis- ja ajankohtaisohjelmien vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen sanoo kirjeessä henkilöstölle, että pyrkimys on parantaa yhteistyön edellytyksiä.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot