Mainos
Mainos

Suomen metsien kunto tyydyttävä

Suomen metsien kunto on Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) arvion mukaan tyydyttävä. Metsien terveyttä on edistänyt se, että rikkilaskeuma on selvästi vähentynyt 1980-luvun huippulukemista. Sen sijaan typpilaskeuma on vain lievästi vähentynyt 1990-luvulla.

Suomessa metsät eivät ole niin harsuuntuneita kuin useimpien muiden Euroopan maiden metsät. Rikki-, typpi- ja raskasmetallilaskeuman ja havupuiden harsuuntumisen välillä ei Metlan tutkimuksissa havaittu merkitsevää yhteyttä. Sen sijaan kuusen neulasten värivikaisuuden ja rikki- ja typpilaskeumien alueellisuudessa oli samankaltaisuutta.

Metsätutkimuslaitos on seurannut metsien terveydentilaa vuosikymmenen alusta. Viisivuotinen tutkimusohjelma on nyt päättymässä, mutta Metsäntutkimuslaitoksen mielestä pitkäaikaisia seurantatutkimuksia pitää jatkaa, jotta metsien kehitystä voidaan ennakoida.

Tutkimusten perusteella Metla arvioi, että Suomen itäisten ja kaakkoisten lähialueiden päästöt eivät ole toistaiseksi havaittavasti vaikuttaneet maaperän happamuuteen tai viljavuuteen. Vain Koillis-Inarissa on havaittu muutoksia maaperässä Nikkelin sulaton päästöjen vuoksi.

Otsonitutkijoiden mukaan otsonin lyhyen ja pitkän ajan vaikutuksia Euroopan metsien terveyteen tai tuotokseen ei ole vielä voitu määrittää.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme