Mainos
Mainos

Suomen Pankille kymmenen miljoonan lomapaikka

Suomen Pankki aikoo rakentaa neljä uutta lomarakennusta johtokunnalleen ja henkilöstölleen Saariselälle. Miltei tuhannen kerrosneliön rakennushankkeen kustannukset ovat noin kymmenen miljoonaa markkaa.

Pankki omistaa Saariselän keskustassa reilun hehtaarin tontin, jolla on jo ennestään kaksi yli 20 vuotta sitten valmistunutta hirsirakennusta. Neliöitä rakennuksissa on vajaat 800. Nyt Inarin kunnalta haetaan poikkeuslupaa laajennusta varten.

Poikkeuslupa tarvitaan, koska kaavan sallima rakennusoikeus halutaan ylittää noin 300 kerrosneliöllä. Mikäli lupa myönnetään, saa pankki käyttöönsä hiihtokeskuksesta kaikkiaan vajaan 1 800 neliön lomatilat.

Laajennuksen suunnittelija arkkitehti Pekka Ojonen sanoo, että tontille nousee lomarakennus Suomen Pankin johtokunnalle ja lisäksi kolme mökkiä henkilökunnalle. Johtokunta saa tiloja yli 350 neliötä ja henkilöstön rakennukset ovat vajaan 200 neliön suuruisia.

Uusiin rakennuksiin tulee yhteensä nelisenkymmentä vuodepaikkaa, jolloin koko vuodemäärä nousee noin 70:ään. Tilaa on varsin hyvin pankin henkilöstölle, jonka kokonaisvahvuus oli viime vuoden lopussa 766. Ojosen mukaan laajennushankkeen on määrä valmistua jo vuoden 1998 hiihtosesongiksi.

Poikkeuslupa myönnetään

Inarin vs. kunnanjohtaja Pentti Tarvainen arvelee, että Suomen Pankin hakema poikkeuslupa menee kaikissa portaissa läpi ongelmitta.

Valtaosa Saariselän keskustatontien rakennushankkeista tehdään poikkeusluvan turvin, koska alueen kaava on pahoin vanhentunut.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme