Mainos

Suomen Pankin kiusaamisväite ei johda jatkotoimiin

Eduskunnan pankkivaltuusto ei ryhdy jatkotoimiin Suomen Pankin väitetyssä kiusaamistapauksessa. Pankkivaltuusto käsitteli Sinikka Salon tapausta tänään ja katsoo asian olevan nyt omalta osaltaan loppuun käsitelty.

Salo jäi eläkkeelle Suomen Pankin johtokunnasta tässä kuussa ja kertoi sen jälkeen lehtihaastattelussa joutuneensa työpaikkakiusaamisen kohteeksi.

Pankkivaltuusto kertoi nyt saaneensa Salolta kirjeen, jossa hän totesi puhuneensa asiasta yleisellä tasolla. Salo arvioi lisäksi, että on määritelmällisesti vaikeaa jos ei mahdotonta, että voitaisiin kiusata johtokunnan jäsentä, jolla ei ole esimiestä.

Pankkivaltuusto kuuli myös Suomen Pankin pääluottamusmiestä ja työnantajan edustajaa, joiden mukaan pankissa on asianmukaiset toimintatavat kiusaamistapausten varalle.

Pankkivaltuusto pyysi Saloa kääntymään luottamusmiehen ja vastaavien virkamiesten puoleen, jos hän haluaa jatkaa mahdollisen kiusaamisen selvittelyä.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot