Mainos

Suomen syntyvyys alhainen

Suomessa syntyy tänä vuonna vähiten lapsia yli sataan vuoteen. Arvioiden mukaan vauvoja syntyy 56 000.
Sanomalehti Kalevan mukaan lapsia on syntynyt edellisen kerran yhtä vähän katovuosina 1860 -luvulla.

Vielä viime vuonna lapsia syntyi reilusti yli 57 000. Syitä alhaiselle syntyvyydelle on monia. Väestöliiton mukaan synnyttävä ikäluokka on tällä hetkellä yksinkertaisesti pieni. Tilastokeskuksen mukaan tämänvuotinen syntyvyyden lasku on jakautunut tasaisesti ympäri maan.

Suomalaisnaiset synnyttävät lapsia keskimäärin enemmän kuin Euroopassa muuten. Suomalaisnainen synnyttää keskimäärin 1,7 lasta, kun kokonaishedelmällisyysluku on EU:ssa 1,4. Alhaisin syntyvyys on Espanjassa ja Italiassa, jossa naiset saavat keskimäärin 1,2 lasta.
(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot