Mainos
Mainos

Suomen talvessa elää runsaat 250 maakotkaparia

Suomen talvessa elää tällä haavaa runsaat 250 maakotkaparia. Huomattava osa nuorista linnuista on kuitenkin muuttomatkalla. Ne talvehtivat Valko-Venäjällä, Ukrainassa, Puolassa, Baltian maissa ja Etelä-Ruotsissa.

-Lämpimimmille seuduille on lentänyt suurin osa viime- ja edellisvuoden poikasista, kertoo suunnittelija Tuomo Ollila Metsähallituksen Perä-Pohjolan puistoalueelta. Pesivät aikuiset linnut pysyttelevät sen sijaan Suomessa pesimäreviireillään, jos vain ruoka riittää. Viime vuonna Suomessa syntyi tilastojen mukaan 121 maakotkanpoikasta. -Näiden kaikkien, sikäli kun ne ovat hengissä, pitäisi olla parhaillaan muuttomatkalla, Ollila sanoo. Ensimmäisinä elinvuosinaan maakotkat liikkuvat varsin laajoilla alueilla. Suomessa olevista maakotkista viettää talvea Lapissa suurin osa eli noin 200 paria. Linnut aloittavat noin kuukauden kuluttua soidinlentonsa. Sen jälkeen ne alkavat valmistautua pesintään. Pesintärauha on linnuille tärkeää.

-Metsässä kulkevien pitäisi välttää kotkan pesien lähellä liikkumista maaliskuun alusta lähtien, Ollila muistuttaa. Kokonaisuutena maakotkilla näyttäisi menevän nyt melko mukavasti. Esimerkiksi viime vuonna tietoon ei tullut yhtään niihin kohdistunutta tihutyötä. Pudasjärven Kipinästä löydettiin tällä viikolla kuollut uroskotka. Sen kuolinsyyksi on varmistunut nälkiintyminen. -Tällaiset tapaukset eivät ole mitenkään tavattomia, Ollila sanoo.
-Aina silloin tällöin varsinkin nuoria lintuja kuolee nälkään.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme