Mainos

Puutarhatöissä löydetty luu unohtui autotalliin 40 vuodeksi – paljastui Suomen vanhimmaksi luulöydöksi

Suomusjärveltä Salosta kymmeniä vuosia sitten löytynyt luu on paljastunut Suomen vanhimmaksi luulöydöksi, kertoo Helsingin yliopisto.

Luun iäksi on vahvistunut 5-19 miljoonaa vuotta. Löytö on näin noin sata kertaa vanhempi kuin Suomen tähän asti vanhin tunnettu nisäkkään luu.

Luu on kuulunut jo ennen mammutteja eläneelle, sukupuuttoon kuolleelle Deinotherium-suvun norsueläimelle. Sen löysi Marja Simonsuuri-Sorsa puutarhan syystöitä tehdessään.

Luuta säilytettiin mammutin luuna, ja se kulkeutui muuton mukana Espooseen autotalliin ja unohduksiin 40 vuodeksi, kunnes uuden muuton jälkeen se vietiin yliopistoon tutkittavaksi.  

Mammutin luita on löytynyt harvakseltaan myös Suomesta. Viimeisin niistä löytyi Helsingin Vuosaaren satamarakentamisen yhteydessä vuonna 2005.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot