Mainos
Mainos

Suomenlahdella löytyneen veneen miehistö Virossa

Suomalaisen Bella-veneen kolmihenkinen miehistö on Kundassa, Virossa ja voi hyvin. Maanantaista asti kadoksissa ollut vene löytyi eilisiltana ajelehtimassa Venäjän aluevesillä. Sen moottori oli rikki ja bensa loppunut. Venäläinen vartiovene hinasi rikkinäisen aluksen Kundan satamaan.

Vielä aamulla ei tiedetty, milloin ja millä suomalaiset palaavat kotiin. He yrittävät päästä Suomeen tänä iltana tai huomisaamuna, mikäli vene saadaan korjattua ja tuuli tyyntyy. Miehet joutuvat myös täyttämään muutamia virolaisten viranomaisten papereita ennen kotiinpaluutaan. Viron rajavartiosto yrittää selvittää, miksi vene oli ajelehtinut Venäjän vesille ja mikä sen moottorissa on vialla.

Meritoimiston päällikkö Esa Perikanta arvioi harhautumisen syyksi veneilijöiden kokemattomuuden ja kovan merenkäynnin.
-Varmuus saadaan tietenkin vasta miesten kertomusten perusteella. Perikannan mukaan yhteistyö virolaisten ja venäläisten rajavartiostojen ja meripelastuskeskusten kanssa sujui hienosti.
-Tämä oli tämän kesän ensimmäinen yhteistyön koetus ja huojentavaa oli todeta, miten hyvin kaikki meni.

Miehet yöpyivät saaressa

Bellaa alettiin etsiä maanantai-iltana, kun sitä ei kuulunut määräsatamaansa Porkkalaan. Vene oli lähtenyt Tallinnan Piritasta puolen päivän aikaan.
-Tuuli oli ollut silloin 12 metriä sekunnissa, joten Piritan satamakapteeni oli varoittanut kokemattomia miehiä lähtemästä merelle, Perikanta kertoo.

Bellasta saatiin vinkki jo maanantai-iltana, kun virolainen kalastaja oli ilmoittanut Pietarin meripelastuskeskukselle eksyksissä olevasta suomalaisveneestä. Hänen mukaansa veneessä oli kuitenkin vain yksi matkustaja, joka oli kysellyt tietä Helsinkiin tai Kotkaan.
Meripelastajat yhdistivät tiedon Bellaan varmuudella vasta sen jälkeen, kun yksi miehistön jäsenistä sai keskiviikkona NMT-puhelimella yhteyden vaimoonsa ja kertoi veneen ajelehtivan moottorivikaisena eksyksissä. Hän kertoi myös kyselleensä kalastajalta neuvoa.
Mies ilmoitti näkevänsä korkeita piippuja ja isoja saaria, mistä meripelastuskeskus päätteli veneen olevan Venäjän aluevesillä. Bellan löysi Merivartioston lentokone, joka ilmoitti havainnostaan venäläiselle vartioalukselle.
Perikannan mukaan miehet olivat yöpyneet maanantain ja tiistain välisen yön jossakin saaressa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme