Mainos

Suomenlahden rannikkovesien tila heikkenee edelleen

Suomenlahden rannikkovesien tila on heikentynyt viime vuodesta. Ympäristöhallinnon tutkimusalus Muikku selvittää parhaillaan rannikoiden happitilannetta ja ensimmäiset tulokset näyttävät huonoilta.

Tutkimusalus Muikku

Tutkimusalus Muikku on viime viikosta lähtien ottanut näytteitä Suomenlahden rannikkovesistä. Ensimmäisen tutkimusviikon jälkeen tilanne näyttää huonolta. Suuri osa pohjanäytteistä kertoo, että hapettomien pohjien määrä on lisääntynyt. Pääsyynä tähän on sisäinen kuormitus eli aiempien vuosikymmenien aikana merenpohjaan varastoituneiden ravinteiden vapautuminen. Pohjaeläimistön etsiminen hapettomilta pohjilta on turhaa. Esimerkiksi eilen Helsingin edustalta otettu näyte oli eloton.

Suomenlahden pohjien happitilanteen huononeminen alkoi 1990-luvun puolivälissä. Viime vuosina tilanne on jatkuvasti pahentunut, vaikka maalta mereen päätyvä ravinnekuormitus on pienentynyt. Syynä on merenpohjalle vuosikymmenien mittaan kertyneen fosforin vapautuminen veteen. Tämä sisäinen kuormitus on seurausta pohjien happikadosta. Sisäinen fosforikuormitus on nyt jo suurempi kuin ulkoa tuleva kuormitus. Eikä nopeita parannuksia tilanteeseen ole odotettavissa.

- Kuormitusta kannattaa vähentää, mutta nopeita tuloksia ei ole saatavilla. Koska sisäisen kuormituksen prosesseja ei voida hallita, me emme voi niille mitään, sanoo erikoistutkija Pentti Kangas Suomen ympäristökeskuksesta.

Muikun tutkimusretki päättyy perjantaina, jonka jälkeen selviää, onko tilanne yhtä huono kaikilla rannikkoalueilla itäiseltä Suomenlahdelta Saaristomerelle asti.

Suomenlahti on koko Itämeren huonokuntoisin osa. Eniten Suomenlahden tilaa heikentävät Pietarin jätevedet ja nyt rannikkovesiä kuormittavat myös Suomen oman maatalouden ravinnepäästöt.
(MTV3)

(Seitsemän uutiset 05.08.2003).

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.