Mainos
Mainos

Suomessa asuva pizzayrittäjä Ibrahim rahoitti 100 lapsen koulun vanhaan kotikyläänsä: "Uskon tämän parantavan maailmaa"

Joka kymmenes ulkomainen työntekijä työllistää itsensä yrittäjänä. Suomessa onkin jo noin 13 500 ulkomaista yrittäjää. Yksi heistä on bangladeshilainen 29-vuotias Ibrahim Khalil, jolla on jo useita Kotipizza-ravintoloita.

Khalil tuli Suomeen kymmenen vuotta sitten opiskelemaan tradenomiksi. Ilmainen opetus houkutteli, jonka jälkeen tarjolla oli kuitenkin vain siivoojan töitä. 

Khalil aloitti Kotipizza-yrittäjänä heinäkuussa 2014. Nyt hänellä on jo neljä Kotipizza-ravintolaa, joissa hän tekee töitä yhdessä vaimonsa kanssa.

– Meillä on kansainvälinen työntekijäryhmä, johon kuuluu bangladeshilainen, pakistanilainen, afgaani, jordanialainen, venäläinen, virolainen, ukrainalainen ja yksi suomalainenkin työntekijä, kertoo Khalil.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 Suomessa oli kaikkiaan 130 000 ulkomaista työntekijää, joista 13500 oli yrittäjiä. Khalilin arvion mukaan yksistään Helsingissä on 50 bangladeshilaista yrittäjää. 

– Bangladeshilaisille veressä on yrittäjyys. Me haluamme olla oma pomomme ja voimme siten tehdä vapaasti töitä, toteaa Khalil.

Yrittäjästä hyväntekijä

Khalilista on tullut myös kotikylänsä hyväntekijä, sillä hän on perustanut kotikyläänsä orvoksi jääneille lapsille peruskoulun ja aikoo rakentaa kylään myös maitotilan, joka työllistää kylän leskiäitejä.

– Meidän kulttuuriin kuuluu toisten auttaminen. Meille ilo auttaa ja siksi halusin perustaa koulun ja maksaa sen, toteaa Khalil.

Khalil kertoo äitinsä aina auttaneen muita ja nyt Khalilin itsensä perustamassa koulussa opetetaan myös toisten auttamista.

– Me panostammme kouluopetuksessa enemmän siihen, miten käyttäytyä toisten ihmisten kanssa ja miten kehittää asioita, jotka tekevän hyvää toisille ihmisille. Minä uskon, että se parantaa maailmaa, kertoo Khalil lempeästi hymyillen.

Khalilin matkasta Bangladeshiin on tehty Kaksi kotimaata-dokumentti

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme