Mainos
Mainos

Suomessa huumeisiin kuolee todennäköisimmin nuori, huono-osainen mies

Euroopan huumeviraston (EMCDDA) mukaan Suomessa kuolee huumeisiin todennäköisimmin 30–34-vuotias mies. Huumeisiin kuollaan nykyään yhä vanhempana kuin aikaisemmin.

– Tähän lienee syynä se, että meille on syntynyt vakiintunut käyttökulttuuri. Huumeita osataan käyttää nykyään paremmin kuin ennen, ja näin selvitään hengissä pidempään kuin ennen, Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen oikeuskemisti Pirkko Kriikku sanoo.

Väitöstutkimusta aiheesta tehneen Sanna Röngän tutkimuksessa kävi ilmi, että, että huumeisiin kuolleilla oli yleistä aikaisin alkanut huono-osaisuus.

– Koulutus on voinut jäädä peruskouluasteelle ja työttömyys ja asunnottomuus on yleistä, Rönkä sanoo.

Siihen, johtaako huono-osaisuus holtittomaan päihdekäyttäytymiseen vai toisin päin, on hankala antaa yksiselitteistä vastausta.

Suomen korkeampi huumekuolleisuus on osittain harha

Suomessa huumekuolleisuus on väestöön suhteutettuna tilastojen valossa roimasti Euroopan keskitasoa korkeammalla. Tähän syynä on kuitenkin Kriikun mukaan tilastoharha.

– Olen ollut mukana aihetta koskevassa tutkimuksessa. Euroopan huumevirastokin on sen tunnustanut, että meillä näitä huomataan ja tilastoidaan paremmin. Meillä tehdään huomattavasti enemmän ruumiinavauksia ja seula on tiiviimpi kuin useissa maissa.

– Minun on vaikea uskoa, että ainakaan valtavasti enemmän myrkytyksiä tapahtuu kuin muualla, Kriikku kertoo.

 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot