Mainos
Mainos

Suomessa hyvät edellytykset terveyden tutkimiselle

Suomessa on tuoreen arvion mukaan luotu erinomaiset edellytykset terveyden tutkimiseen. Erityiset biokeskukset ovat pitäneet suomalaistutkijat kohtuullisesti mukana kansainvälisessä kehityksessä, eräissä tapauksissa jopa maailman kärjen tuntumassa.

Suomen Akatemian tänään julkistamassa arviossa todetaan kuitenkin, että tutkijanviroista on syntymässä pulaa. Voimavarojen niukkuus näkyy muun muassa siinä, että kunnianhimoisia hankkeita yritetään toteuttaa liian pienen tutkimusryhmän voimin ilman riittävää kokemusta ja taitoa. Arviossa patistetaankin perustutkimusta ja käytännön tutkimusta tekeviä tutkijoita tehostamaan yhteistyötään yli perinteisten oppilasrajojen.

Myös niukka ja epävarma rahoitus haittaa tutkimuksen tekoa. Akatemian raportissa huomautetaan, että Suomessa käytetään kaikesta julkisesta tutkimusrahoituksesta terveyden tutkimiseen vain 14 prosenttia ja esimerkiksi Ruotsissa 30 prosenttia. Terveyden tutkimuksen raportti on neljäs ja samalla viimeinen Akatemian tänä syksynä julkistamista eri tieteenalojen tilaa ja tasoa koskevista arvioista.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme