Mainos
Mainos

Suomessa kehitettyä Parkinson-lääkettä aletaan testata Ruotsissa

Helsingin yliopistossa Parkinsonin tautiin kehitettyä lääkettä aletaan testata Ruotsissa, yliopisto tiedottaa.

Taudin tutkimus professori Mart Saarman laboratoriossa Biotekniikan instituutissa on viime aikoina ottanut merkittäviä askeleita eteenpäin, yliopisto kertoo.

Tautia sairastavien potilaiden rekrytointi tutkimukseen on määrä aloittaa tänä vuonna.

– Hiljattain tehdyt potilaskokeet hermokasvutekijä neurturiinilla olivat historiallisia, koska niissä taudin kulkua onnistuttiin ensimmäistä kertaa hidastamaan, Saarma sanoo.

Parkinsonin tauti on etenevä sairaus, jonka kulkua hidastavat lääkkeet ovat toistaiseksi puuttuneet. Suomessa tautia sairastaa noin 16 000 ihmistä.

Väestön ikääntyessä tautia sairastavien määrä kasvaa. Lääkekokeilun tulokset selviävät muutaman vuoden kuluttua.  

11.4. vietetään kansainvälistä Parkinson-päivää. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme