Mainos
Mainos

Suomessa on matkapuhelin useammalla kuin joka toisella

Kuudenkymmenen prosentin matkapuhelinliittymän rajan uskotaan ylittyvän ensi kesänä. Suomessa on käytössä yli kaksi ja puoli miljoonaa matkaviestintä. Kännyköistä hieman päälle 2,1 miljoonaa toimii GSM-verkoissa ja noin 450 000 NMT-verkoissa.

Suomi on ylittänyt ensimmäisenä maana 50 matkapuhelinliittymän rajan sataa asukasta kohti. Liikenneministeriön kokoamien tietojen mukaan raja puhkesi elokuussa. Suomessa on nyt käytössä 2 570 000 matkapuhelinliittymää. Teoriassa joka toisella suomalaisella on nyt matkapuhelin, mutta tosiasiassa näin ei aivan ole, sillä osalla on käytössään kaksi tai useampi matkapuhelinliittymä.

Suomi ja muut Pohjoismaat ovat koko ajan olleet matkapuhelinten haltijoiden kärkimaa. Suomen jälkeen eniten matkapuhelinliittymiä asukasta kohden oli elokuussa Ruotsissa. Siellä lukema oli 44,5 prosenttia. Liikenneministeriön arvion mukaan 60 prosentin raja ylittyy Suomessa ensi heinäkuussa.

Tavallisia puhelimia oli vuoden lopussa 286 100 eli niitä on vielä noin 290 000 enemmän kuin matkapuhelinliittymiä. Lankaliittymien määrän ei juuri uskota enää kasvavan. Kännyköistä hieman päälle 2,1 miljoonaa toimii GSM-verkoissa ja noin 450 000 NMT-verkoissa. Suurin osa uusista matkapuhelimista hankitaan nykyisin yksityiskäyttöön. Tätä nykyä noin kolme neljäsosaa liittymistä on yksityisillä henkilöillä. Uusia käyttäjiä ovat etenkin naiset ja nuoret. Yleisemmin kännykkää käyttää kuitenkin 18-25-vuotias mies. Liittymiä lisää myös matkapuhelinten käytön monipuolistuminen: puhelut kännykästä toiseen ja tekstiviestien lähettäminen yleistyvät. Myös matkapuhelinverkon kautta otetut tietokoneyhteydet lisääntyvät.

100 prosenttia ei ole yläraja

Televiestintäyrityksissä 50 prosentin rajan puhkeamista on jo ehditty odottaa, sillä uusien liittymien määrä on pysynyt tukevassa kasvussa. Matkapuhelinoperaattorit pitävät myös selvänä, että edes sadan prosentin raja ei ole katto. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että osa haluaa tai tarvitsee useamman liittymän. Useampaan liittymän voi olla tarvetta, kun matkapuhelimella tietokoneyhteyksiä hoitava haluaa samanaikaisesti keskustella jonkun toisen ihmisen kanssa. Sataan prosenttiin pääsyä helpottaa myös se, että entistä nuoremmat saavat oman matkapuhelimen. Esimerkiksi ruotsalainen Ericsson ilmoitti taannoin tuovansa piakkoin markkinoille aivan pikkulapsille tarkoitetun matkapuhelimen, jossa on numeroiden sijasta valokuvia helpottamassa yhteydenottoa.

Valtion televiestintäyrityksen Soneran pääjohtaja Pekka Vennamo vertasi jokin aika sitten matkapuhelinten tulevaisuutta rannekellojen maailmaan. Hän muistutti, että ennen vanhaan jokaisella oli käytössään vain rippikello, mutta nykyisin kelloa vaihdetaan asusteiden ja mielialan mukaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa sataa amerikkalaista kohti oli elokuussa 23 ja Britanniassa asukasta kohden 17 matkapuhelinliittymää. Israelissa ja Hongkongissa oli päästy hieman päälle 40 prosenttiin.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme