Mainos
Mainos

Suomessa samaan koneeseen pääsee kahdeksan ministeriä

Suomessa valtiojohdon kimppamatkustamista on rajoitettu turvallisuussyystä. Jotta mahdollinen onnettomuus ei lamauttaisi hallituksen toimintakykyä, voi korkeintaan kahdeksan ministeriä matkustaa samassa lentokoneessa tai muussa liikennevälineessä.

Valtioneuvoston kanslian mukaan sääntö perustuu siihen, että hallitus on päätösvaltainen, kun viisi ministeriä on paikalla.

Myöskään presidentin ja pääministerin ei suositusten mukaan pitäisi kulkea yhteisellä lentokoneella tai autolla.

Suosituksesta on kuitenkin joskus poikettu käytännön syistä. Esimerkiksi helmikuussa 2005 presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) lensivät samalla yksityiskoneella Brysseliin, kun presidentin varaama reittilento oli myöhässä. Poikkeus tehtiin, jotta presidentti ehtisi ajoissa EU-johtajien ja Yhdysvaltain silloisen presidentin George W. Bushin tapaamiseen.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme