Mainos
Mainos

Suomi Euroopan ykkönen henkirikoksissa

Suomessa tehdään edelleen enemmän henkirikoksia kuin muualla Pohjoismaissa ja Länsi-Euroopassa. Viime vuonna murhia ja tappoja tehtiin 160, mikä tarkoittaa kolmea surmaa 100 000 henkeä kohti. Määrä on kasvanut noin kymmenellä aiemmista vuosista.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tuoreen rikoskatsauksen mukaan pahoinpitelyjenkin määrä kasvaa. Kyse on tosin enimmäkseen lievistä pahoinpitelyistä. Tämä kielii ehkä siitä, että uhrit kääntyvät entistä herkemmin poliisin puoleen.

Vuodesta 1994 alkanut taloudellinen kasvu näyttää heijastuneen rikosten määrän kasvuun. Lamavuosina mm. viinan juonti laski, mikä on omiaan vähentämään riskikäyttäytymistä.

Edelleen laskusuunnassa ovat varkaudet ja kavallukset sekä vahingonteot. Rattijuoppous on pysynyt viime vuosien tasolla. Huumausainerikollisuuden määrä on ollut kasvussa koko 1990-luvun ajan. Nousun on arvioitu perustuvan paitsi markkinoiden vahvistumiseen myös valvonnan tehostumiseen.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme