Mainos

Suomi isännöi kansainvälistä maihinnousuharjoitusta Hangossa kesäkuussa

Kansainvälinen sotilasosasto harjoittelee alkukesällä maihinnousua Hangossa.

Noin kuusisataa sotilasta nousee veneillä ja amfibioajoneuvoilla puolustusvoimien harjoitusalueelle Syndalenissa 6.-8. kesäkuuta.

– Syndalenissa valmistaudutaan varsinaiseen operatiiviseen harjoitukseen, joka pidetään Ruotsin Utössä, kertoo Uudenmaan prikaatia komentava kommodori Kjell Törner STT:lle.

Törner kertoo, että harjoituksen kulku on varsin tavanomainen. Erikoisen siitä tekee kansainvälisten joukkojen mukanaolo. Kyseessä on yksi osa Naton johtamaa Baltops-harjoitusta.

– Baltops-harjoituksia on pidetty Itämerellä vuodesta 1971, ja Suomikin on ollut mukana yli kaksikymmentä vuotta. Nyt on ensimmäinen kerta, kun Baltops-joukot tulevat Suomen kamaralle. 

Suomalainen ja ruotsalainen komppania sekä pienemmät saksalaiset ja italialaiset osastot lähtevät maihinnousualuksilla hollantilaisesta emäaluksesta ja rantautuvat Syndaleniin. Yhdysvaltalainen komppania taas lähtee omasta emäaluksestaan amfibioaluksillaan.

– Amerikkalaisilla on varmaankin myös muutama ilmatyynyalus esimerkiksi kuorma-autojen kuljetukseen.

Törner kertoo, että kyseessä on kriisinhallintaharjoitus. 

– Emoalus voisi hakea suomalaisen joukon veneineen ja kuljettaa sen operaatioalueelle. Tällaisen joukon normaali tehtävä on ottaa sillanpääasema haltuun, jotta huoltoreitti saadaan auki.  

Saksalaislentäjät osallistuivat maaliskuussa Suomessa talvisodankäynnin harjoitukseen. Katso video:

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot