Mainos

Suomi jakautumassa kahtia

Suomen syrjäseudulla ei uskota enempää poliitikkoihin kuin kansalaisten omiin mahdollisuuksiin. Sen sijaan kaupunkilaisilla riittää tulevaisuudenuskoa, kertoo tuore tutkimus.

Muuttotappioalueilla asuvien luottamus poliitikkoihin on hiipumassa. Asiasta kertoo Stakesin tuore tutkimus.

Haja-asutusalueilla epäillään sekä poliitikkojen kykyä että heidän haluaan huolehtia elämän edellytyksistä maan eri alueilla.

Maaseudulla asuvilla on myös hukassa tulevaisuudenusko, ja heidän elämänhallintataitonsa ovat heikentyneet. He kokevat itsensä vähemmän onnellisiksi eivätkä koe voivansa omilla valinnoillaan vaikuttaa elämäänsä.

Sekä tulojen että koko elämäntilanteen arvioidaan pysyvän samana tai huononevan tulevaisuudessa.

Tutkimuksesta selviää myös, että kaupunkilaiset kokevat elämänsä päinvastoin. Heillä on tulevaisuudenuskoa ja uskoa omiin mahdollisuuksiin.

Stakesin tutkimuksen teemana onkin Suomen jakautuminen kahtia. Kyselytutkimukseen osallistui 3000 suomalaista.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot