Mainos
Mainos

"Suomi kahdeksan vuoden dieetille"

Suomalaisilla on valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok) mukaan edessään kahdeksan laihaa vuotta, kertoo Turun Sanomat.

Kataisen mukaan julkista taloutta tulisi kahden seuraavan hallituksen aikana vahvistaa yhteensä noin 12 miljardilla eurolla.

– Suomalaisten on aloitettava talouden terveyttä vahvistava dieetti. Kahdeksan vuoden dieetti. Dieetti on terveyttä edistävä eli hyvinvointiyhteiskunnan pelastava kuuri, Katainen sanoo lehdessä.

Kataisen hahmotelmassa talouden vahvistamisen keinoja ovat työurien pidentäminen, julkisen sektorin tuottavuuden lisääminen, kasvun vauhdittaminen, säästöt ja veronkorotukset.

Katainen torjuu puhemies Sauli Niinistön (kok) hahmotelmat säästökuurin aloittamisesta jo nyt. Katainen muistuttaa hallituksen linjasta, että säästöjä ei tehdä eikä veroja koroteta taantumassa.

Kataisen mukaan yhteisöveroa ja palkkaveroa ei saa nostovaiheessakaan korottaa, vaan ”pikemminkin laskea”.

– Kaikkia muita veroja voidaan sitten nostaa. Käytännössä ympäristö- ja kulutusveroja. Sitten pitää suhtautua kriittisesti vähennysoikeuksiin, Katainen sanoo haastattelussa.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme