Mainos
Mainos

Suomi lähettää Kreikkaan kymmeniä asiantuntijoita ja Merikarhu jatkaa toimintaansa

Rajavartiolaitoksen vartiolaivan Merikarhun toiminta-aikaa Kreikassa jatketaan kuukaudella, kertoo sisäministeriön kansainvälisen yksikön ylijohtaja Laura Yli-Vakkuri.

Myös aluksen 20-henkinen miehistö jää alueelle. Alun perin Merikarhun toiminta-aika oli huhtikuun puoliväliin saakka.

Lisäksi Rajavartiolaitos lähettää Kreikkaan muutamia asiantuntijoita.

Muutoin Suomi on valmis lähettämään Kreikkaan 10 poliisia ja 10 maahanmuuttoasiantuntijaa Maahanmuuttovirastosta. Suomen kansainvälinen pelastustoimi on valmiustilassa.

Lopullinen päätös lähetettävästä avusta tehdään, kun avuntarve Kreikassa tarkentuu.

Toimilla autetaan Kreikkaa panemaan toimeen EU-maiden ja Turkin palautussopimus. EU-maiden ja Turkin johtajat sopivat perjantaina, että Kreikan saarille luvattomasti saapuvia turvapaikanhakijoita aletaan palauttaa systemaattisesti takaisin Turkkiin.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme