Mainos

Suomi menestyi brittilehtien matkailukyselyssä

Brittiläisten The Guardian ja The Observer -lehtien lukijoiden mielestä Suomi on Euroopan toiseksi paras matkailumaa. Edelle sijoittuu vain Tshekki.

Lappi on yksi Suomen matkailuvalteista

Kyseessä on vuosittainen, kuluttajien kokemuksia kartoittava Travel Awards -kilpailu. Suomi nousi nyt kakkoseksi viime vuoden 16. sijalta. Islantia lukuun ottamatta kaikki Pohjoismaat sijoittuivat kymmenen parhaimman eurooppalaisen matkailumaan joukkoon.

The Guardian ja sunnuntaisin julkaistava The Observer ovat 400 000 kappaleen levikillä ilmestyviä lehtiä. Niiden lukijat ovat hyvin koulutettuja ja hyvin toimeentulevia eli kuuluvat myös Suomen matkailumarkkinoinnin kohderyhmään. Lehtien kilpailukyselyyn vastasi 17 000 lukijaa.

The Observer-lehden matkailutoimittaja Desmond Balmer arvioi, että kilpailun tulos antaa "hyvän käsityksen vaativan matkailijaryhmän asenteista".

(MTV3)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot