Mainos
Mainos

Suomi pääsee sittenkin Nato-kokouksen liepeille – osallistuu Isisin vastaiseen kokoukseen

Kumppanimaa Suomi ei ole tällä kertaa saanut kutsua Naton puolustusministerien kokoukseen.

Ensi viikon kokoukseen on ladattu poikkeuksellisen paljon odotuksia, koska Yhdysvaltain uusi puolustusministeri James Mattis osallistuu siihen nyt ensimmäistä kertaa. Nato-maat odottavat Mattisilta selkoa Yhdysvaltain odotuksista sotilasliitossa.

Keskustelua käydään todennäköisesti myös jäsenmaiden puolustusmenoista, sillä Yhdysvaltain uusi hallinto on vaatinut jäseniä kantamaan isompaa vastuuta turvallisuudestaan.

Nato-kokouksen yhteydessä järjestetään Yhdysvaltain johdolla Isisin vastaisen koalition kokous, johon Suomi on kutsuttu. Suomellekin tarjoutuu näin mahdollisuus luoda suhteita Yhdysvaltain uuteen puolustushallintoon ja Mattisiin.

Puolustusministerin esikunnasta kerrotaan, että puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) osallistuminen kokoukseen on vielä epävarmaa.



Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot