Mainos

Suomi perustaa kriisisivuston nettiin

Valtioneuvosto perustaa internetiin kansalaisille tarkoitetun kriisisivuston, josta saa hyötytietoa erilaisissa kiireellisissä hätätilanteissa.

Savon Sanomien mukaan kriisiportaalia voidaan käyttää esimerkiksi isossa vedenjakelukriisissä tai Kaakkois-Aasian tsunamin kaltaisessa tapauksessa, jos se koskettaa laajalti suomalaisia.

Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Timo Härkönen kertoo lehdessä, että uuden sivuston perustamisesta on jo järjestetty tarjouskilpailu.

Sivusto tulee kiinteäksi osaksi valtioneuvoston tilanne- ja viestintäkeskusta, joka seuraa jatkuvasti suomalaisten turvallisuuteen liittyviä hälytyksiä. Kaikki hätätilanteita koskeva tieto löytyy tulevaisuudessa yhden helposti muistettavan osoitteen takaa.

Valtioneuvosto aikoo selvittää lähivuosina myös turvallisuusneuvoston tarpeen. Puolustusneuvosto lakkautettiin 1990-luvun lopussa. Viime aikoina on kuitenkin todettu, että turvallisuusneuvostolle olisi tarvetta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot