Mainos
Mainos

Suomi postittaa lähes 50 miljoonaa joulukorttia

Tänä jouluna esimerkiksi Helsingissä lähes 700 kausityöntekijää lajittelee joulutervehdyksiä. Joulukorttien postitusaikaa vielä kolme päivää.

Suomalaisten odotetaan lähettävän yli 50 miljoonaa joulutervehdystä. Posti on palkannut noin 3000 kausityöntekijää joulutervehdysten lajitteluapuun.

Esimerkiksi Helsingissä työskentelee 670 kausityöntekijää, Tampereella 330, Jyväskylässä 120, Kuopiossa 210, Lappeenrannassa 120 ja Rovaniemellä 45.

Joulutervehdyksiä lajitellaan postikeskuksissa sekä erillisissä joulupostin käsittelypisteissä useilla paikkakunnilla.

0,55 euron hintaiset kotimaan joulutervehdykset tulee postittaa viimeistään tämän viikon perjantaina. Ensimmäisen luokan postimerkillä tervehdyksen saa perille vielä ensi viikon ajan. Tällöin on myös joulupakettien viimeinen postituspäivä.

Pahvinen joulukortti on pysynyt suosiossa sähköisen viestittelyn rinnalla. Maailmalla vain Isossa-Britanniassa lähetetään enemmän korttitervehdyksiä jouluisin suhteessa väkilukuun kuin Suomessa. Suomalaiset lähettävät vuosittain noin 70 miljoonaa postikorttia. Niistä kaksi kolmannesta eli melkein 50 miljoonaa lähetetään jouluisin.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme