Mainos

Suomi varautunut syysmyrskyyn

Myrskyn odotetaan olevan voimakkaimmillaan ensi yönä. Myös ajokelin ennustetaan muuttuvan huonoksi koko maassa lumi- ja räntäsateiden takia.

Suomea koettelee tänään raju syysmyrsky. Ilmatieteen laitos odottaa tuulen yltyvän maan länsiosissa vaarallisen voimakkaiksi yön ja huomisillan välisenä aikana. Merialueilla tuulten nopeudet ovat nousseet päivän mittaan jopa 23-27 metriin sekunnissa. Voimakkaimmillaan tuuli on myöhään illalla ja yöllä, kun syvä matalapaine sateineen ja voimakkaine tuulineen kulkee maan yli itään.

Suomen yli kulkenut matalan rintama toi jo tänään Oulun lääniin lumisateita. Lunta satoi paikoin kymmenen senttiä, ja huomiseen iltapäivään mennessä lunta ennustetaan lisää niin, että sitä olisi kymmenestä kahteenkymmeneen senttiä.

Myrskytuhot ovat saaneet aikaan useita sähkönjakelun häiriöitä niin Kainuussa, Pirkanmaalla, kuin Lounais-Suomessa. Illan mittaan sähkönjakelun katkokset ulottuivat myös Etelä-Suomeen.

- Matalan keskus oli Vaasan tasolla illan pimetessä, ja Merenkurkussa merialueella tuuli puuskissa jo 24 metriä sekunnissa ja keskituulenkin nopeus 20 metriä sekunnissa, kertoi päivystävä meteorologi. Ennusteen mukaan myrsky olisi keskiyön maissa kovimmillaan länsirannikolla ja aamuyöllä Hämeessä ja Uudellamaalla.

Myös ajokelin ennustetaan muuttuvan huonoksi koko maassa lumi- ja räntäsateiden takia. Liikkuva poliisi muistuttaa autoilijoita siitä, että teille kertynyt vesi ja pohjoisessa räntä ja lumi voivat aiheuttaa yllätyksiä varsinkin kesärenkailla ajaville. Sateen lisäksi autoilijoiden on syytä varautua myös puuskittaiseen tuuleen.

Ajokeli oli jo tänään erittäin huono Oulun läänissä sekä Etelä- ja Keski-Lapissa lumisateen, voimakkaan tuulen, lumisten teiden sekä sohjoisten teiden vuoksi. Ajokeli muuttuu Tiehallinnon ja Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan erittäin huonoksi illasta alkaen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnassa lumi- tai räntäsateen, voimakkaan tuulen sekä tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Edelleen ajokeli muuttuu huonoksi yöstä alkaen maan itäosassa sekä Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen maakunnassa lumi- tai räntäsateen, voimakkaan tuulen sekä tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Sähköyhtiöt valmiudessa

Sähköyhtiöt eri puolilla Suomea ovat valmiudessa ja varautuvat korjaamaan tuulen kaatamien puiden vioittamia sähkölinjoja.

- Seuraamme tilannetta ja olemme varanneet ylimääräistä viankorjaushenkilöstöä ja -kalustoa sekä lisänneet resursseja asiakaspalvelussamme, kertoi Fortumin asiakkuusjohtaja Juha-Pekka Lappalainen.

Päivän mittaan ilman sähköä oli ajoittain noin tuhat Fortumin asiakasta, mutta iltaa kohti tahti kiihtyi.

Vaikka vikoja korjattiin sitä mukaan kun niitä ilmeni, Länsi-Suomessa oli illalla ilman sähköä lähes 1200 taloutta, Lounais-Suomessa runsas tuhat, mutta Etelä-Suomessa jo noin 2350. Fortumin jakelussa oli illalla näin yli 4500 asiakasta ilman sähköä.

Sähkölangoille taipuneet puut saivat aikaan sähkökatkoksia etenkin Kainuussa, mutta enimmillään sielläkin oli ilman sähköä vain kolmisensataa taloutta.

Tuulen sähköjohdoille kaatamat puut aiheuttivat perjantaina iltapäivällä ja illansuussa muutamia sähkökatkoksia myös Pirkanmaalla. Niistä kärsi kuitenkin vain muutama sata kotitaloutta.

Vattenfallin sähkö oli Kurun pohjoispuolella poikki pariltasadalta asiakkaalta. Etelämpänä vikoja ei käyttöpäällikkö Markku Vänskän mukaan ollut.

Leppäkosken sähkön asiakkaista noin sata oli iltapäivällä vailla sähköä Ikaalisissa, mutta verkostojohtaja Jukka Leikkasen mukaan vika saatiin korjattua noin tunnissa.

Nopea laivaliikenne perui vuoroja

Huonon sään takia laivayhtiöt peruivat suurimman osan Helsingin ja Tallinnan välisistä pika-alusten vuoroista. Linda Linen liikenne on kokonaan peruttu tänään ja huomenna, samoin Tallinkin Autoexpress-vuorot.

Myös Nordic Jet Line ilmoitti aamulla peruvansa kaikki tämän päivän ja huomisen vuorot. Helsingin meriliikennekeskuksen mukaan Sea Containersin SuperSeaCat-aluksia lähti aamulla Tallinnaan yksi ja Tallinnasta Helsinkiin kaksi alusta. Iltapäivällä ne pysyivät satamassa.

Hätäkeskukset varuillaan

Helsingin hätäkeskus varautui viestintäpäällikkö Jarkko Saulion mukaan myrskyyn nostamalla hätäilmoitusvahvuutta. Päivystävän päällikön Keijo Mökkösen mukaan myös Helsingin pelastuslaitos seuraa myrskyn kehittymistä tarkoin. Veden nousemiseen Kauppatorille tammikuun myrskyjen tavoin ei kuitenkaan uskottu.

- Merivesi ei lähtötilanteessa tällä kertaa ollut kovin korkealla. Lisäksi illan ja yön aikana tuulen pitäisi kääntyä pohjoiseksi, jolloin se painaa vettä takaisin, selvittää Mökkönen.

Kalastusalus upposi Hangon edustalla

Suomalainen suurehko kalastusalus joutui viime yönä merihätään ja upposi Hangon eteläpuolella yöllä. Alus alkoi ottaa vettä varhain aamuyöllä, ja sen nelihenkinen miehistö pelastautui pelastuslautalle. Lähellä ollut kauppa-alus poimi miehistön turvaan ja kuljetti heidät Haminaan. Miehistö selvisi koettelemuksesta hyvässä kunnossa.

Merivartioston mukaan sää onnettomuuspaikalla oli erittäin huono, kun 20-25 metriä sekunnissa puhaltava tuuli nostatti kolmemetrisiä aaltoja. Aluksen pelastamiseksi ei ollut tehtävissä mitään, joten se jätettiin uppoamaan.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot