Mainos
Mainos

Supo: Suomen viranomaisten yhteistyö terroriuhassa yllätti Norjan

Suojelupoliisi kiistää, että poliisi jakoi Suomessa myös Tullille ja Rajavartiolaitokselle tietoja, jotka Interpol olisi pyytänyt pitämään salaisina.

Asia liittyy Norjassa heinäkuun lopulla epäiltyyn terrori-iskun uhkaan.

– Interpolilla ei ollut mitään tekemistä siinä, miten Suomen viranomaisten välillä tiedotettiin terroriuhasta, kertoo suojelupoliisin viestintäpäällikkö Jyri Rantala.

Norjalle Suomen viranomaisten välinen yhteistyö näyttää tulleen Rantalan mukaan yllätyksenä.

– Suomen viranomaisilla on kansainvälisesti ainutlaatuinen poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen PTR-järjestelmä. Meillä näillä kaikilla kolmella on rikostorjunnan valtuuksia.

Tästä syystä poliisi tiedotti myös Tullille ja Rajavartiolaitokselle, mitä Norjassa kerrottiin terroriuhasta tiedotustilaisuudessa 24. heinäkuuta.

– Myöhemmin kävi ilmi, että Suomen toimintamalli oli erilainen kuin Norjan viranomaiset olisivat toivoneet, Rantala lisää.

Ruotsalainen uutistoimisto TT väitti tällä viikolla, että Norjan terroriepäiltyjen etsintään liittyi sekaannus Suomen poliisissa. TT:n mukaan Interpol oli lähettänyt Euroopan maiden poliisiviranomaisille kuvaukset epäillyistä, mutta pyytänyt pitämään tiedot salaisina.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme