Mainos
Mainos

Susien ja karhujen määrä kasvaa

Susien ja karhujen määrä vahvassa kasvussa. Kymen riistapäällikön Erkki Kiukkaan mukaan susihavaintoja tehtiin Kaakkois-Suomessa tammi-huhtikuussa yhtä paljon kuin koko viime vuonna yhteensä. Myös Pohjois-Karjalassa susien määrä on kasvanut ja kasvaa.

-On vaikea veikata, kuinka suureksi susien määrä lähivuosina meillä nousee. Jos nousu on kova, saadaan myös pyyntikiintiö. Susihan on nyt pyyntiluvan alainen eläin. Susia saapuu maahamme Venäjältä, jossa niitä on Suomen itärajan pinnassa runsaasti. Eläimet hakeutuvat tänne paremmille metsästysmaille, sanoo Kiukas.

Itärajan takana tehopyyntiin

Venäläisten lehtitietojen mukaan Lahdenpohjan piirissä Suomen rajan pinnassa on 65 sutta, joista viime vuonna ei saatu kaadettua yhtäkään. Meikäläiset Lahdenpohjan rajanaapurit ovat Uukuniemi, Saari, Parikkala ja Rautjärvi. Niiden kautta sudet saapuvat ja kulkevat kauemmas maahamme.

Venäjällä on laskettu suden syövän vuodessa 1,5 tonnia lihaa. Sen mukaan 65 sutta syö 97,7 tonnia lihaa, mikä on 390 hirveä. Lahdenpohjassa hirviä oli viime talvireittilaskennan mukaan 400 päätä. Susia vastaan onkin aloitettu tehopyynti.
Suomen puolella ei susivahingoista ole vielä tullut ilmoituksia.

Karhujenkin kanta kasvaa

Kymen piirin alueella elää tällä hetkellä 130-150 karhua. Kiukas pitää 40-60 karhun määrää sopivana tavoitteena. 30-40 karhua olisi poistettava, ettei kanta kasvaisi.
-Viime kesänä alueeltamme tavattiin lähes kaksikymmentä karhupentuetta. Lisäksi me saamme muuttovoittoa Venäjältä, jossa karhukanta on vahva, laskee Kiukas.

Kiukkaan mukaan suurpedot ovat vaarallisia ihmiselle lähinnä vain silloin, kun ne ovat haavoittuneita, vammautuneet liikenteessä tai niiden pennut ovat vaarassa. Teoreettinen mahdollisuus on vesikauhuinen susi. Vesikauhua on mm. Virossa. Suurpedot pyrkivät pääsääntöisesti pysymään kaukana ihmistä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme