Mainos
Mainos

"Ison jätekasan" palo Turussa johti vaaratiedotteeseen

Turun Topinojalla paloi "iso jätekasa", tiedotti pelastuslaitos tänään iltapäivällä.

Pitkänsaarenkadulla sijaitsevalla jäteasemalla paloi noin 50 000 kilon kasa puujätettä, jonka seassa on muutakin palavaa ainesta.

Päivystävä päällikkö Kari Alanko Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta kertoi kuuden jälkeen, että palo on rajattu, mutta sammutustyöt tulevat kestämään kauan. Palo ei kuitenkaan enää leviä.

– Varmaan puoleen yöhön asti sammutellaan, katsotaan sitten pitääkö jättää jälkivartiointi. Todennäköisesti pitää, hän arvioi tuolloin.

Palopaikan vieressä on metaania tuottava biokaasutehdas, jonka suojaaminen oli pelastuslaitoksen tehtävien kärjessä. Sen jälkeen keskityttiin sammuttamiseen, jota tehtiin käyttäen apuna muun muassa kaivinkonetta ja Turun lentoaseman vaahtoyksikköä.

– Täällä on äärettömän kuivaa ja vastaavia jätekasoja lähellä. Siksi halutaan varmistaa, ettei muuta enää syty, Alanko toteaa.

Vaaratiedote savusta

STT:n mukaan palon aiheuttama savupilvi näkyi useiden kilometrien päähän.

Alanko kertoo antaneensa erityisesti alun voimakkaan savunmuodostuksen vuoksi palosta vaaratiedotteen, jossa lähialueiden ihmisiä kehotettiin pysymään poissa alueelta ja sulkemaan ilmanvaihto "etteivät palokaasut aiheuta murheita".

Jätekasan syttymissyytä ei tällä hetkellä tiedetä.

Tietoja ja otsikkoa päivitetty 26.7. kello 18.52 ja 20.32.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot