Mainos

Suurista tiehankkeista tulossa odotettua kalliimpia

Liikenneministeri Anu Vehviläinen on huolissaan tierakentamisen kasvavista kustannuksista. Muun muassa rakennusmateriaalien kallistuminen on nostamassa suurten tiehankkeiden kustannukset reilusti odotettua suuremmiksi.

Tiehallinto on saanut tänä kesänä kilpailuttamistaan tiehankkeista kustannusarvion merkittävästi ylittäviä tarjouksia.

Selvitetyt hankkeet olivat Kehä I:n parannus välillä Turunväylä-Vallikallio, kuutostien parannus osuudella Lappeenranta-Imatra sekä nelostie Kemissä.

Kustannusten nousuun on Tiehallinnon mukaan useita syitä. Hintatasoa on nostanut rakennusmateriaalien ja muiden rakennuskustannusten merkittävä hinnannousu. Maarakennusalan hyvä työtilanne sitoo urakoitsijoiden resursseja, mikä myös näkyy vähentyneenä tarjoushalukkuutena isoissa ja vaativissa kohteissa.

Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut selvitysmiehen arvioimaan väylähankkeiden kustannusylityksiä. Selvityksen on määrä valmistua marraskuun loppuun mennessä.

"Tierakentaminen ylikuumentunut"

Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) on huolissaan tierakentamisen jatkuvasti paisuvista kustannuksista.

- Olemme saaneet hyvin huolestuttavia tietoja liikennehankkeiden kustannusten kohoamisesta. Jo päätettyjen tiehankkeiden kustannusarviot ovat nousseet jopa useita kymmeniä prosentteja. Kustannusten voimakas nousuvauhti viestittää infra-alan olevan vahvasti ylikuumenemassa. Joudumme puuttumaan tilanteeseen välittömästi ja järein keinoin, Vehviläinen sanoi tänään Joensuussa.

Liikenne- ja viestintäministeriö ja valtiovarainministeriö tuovat hallituksen budjettiriiheen yhteisen selvityksen liikennehankkeiden kustannusylityksistä.

Vehviläinen puhui liikennepoliittisen selonteon aluetilaisuudessa.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 20.08.2007)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot