Mainos
Mainos

Suuroperaatio Haminassa: Kaksi ihmistä vajosi veteen – "vakavasti loukkaantuneita"

Kaksi ihmistä pelastettiin merestä Haminan Ristiniemessä tiistaina aamupäivällä.

– Siellä oli kaksi ihmistä ollut jäällä kävelemässä ja jää petti noin 30 metriä rannasta, jolloin he jäivät veden varaan, kertoo päivystävä palomestari Miikka Leinonen.

Veden varaan joutuneet ihmiset oli havainnut ohikulkija. Hän oli soittanut apua hätäkeskuksesta.

– Meidän yksiköt tulivat paikalle ja molemmat pelastettiin. Noin 13 minuuttia ehti kulua hälytyksestä, kun heidät saatiin ylös.

Molemmat toimitettiin ambulanssilla sairaalaan saamaan jatkohoitoa. Päivystävän palomestarin mukaan he ovat vakavasti loukkaantuneita. 

– Pelastuslaitos muistuttaa, että jäät ovat vieläkin vaarallisen heikkoja ja jäälle menemistä tulisi välttää, Leinonen toteaa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme