Mainos
Mainos

Suurpetotyöryhmä halutaan kokoon miettimään suurpetojen tiheyttä

Kymen riistanhoitopiiri esittää valtakunnallisen suurpetotyöryhmän kutsumista kokoon miettimään uudelleen suurpetopolitiikkaa. Samalla halutaan EU:n luontodirektiiviin tulkinta tai muutos, joka mahdollistaa nykyisen kaltaisen metsästyksen.

-Kaiken perustana on karhunmetsästyksen säilyminen Suomessa. Muodoista voidaan neuvotella, sanoo Kymen riistanhoitopiirin riistapäällikkö Erkki Kiukas. -EU:n direktiivin tiukimman tulkinnan mukaan karhulla olisi oltava metsästyksen estävä suojeluohjelma. Valtakunnallinen suurpetotyöryhmä jätti mietintönsä kaksi vuotta sitten. Sen tavoitteena on kasvattaa suurpetokantoja. Kymessä kuitenkin halutaan alueellinen katto suurpetokannoille.

Riistanhoitopiirin mukaan maamme eri alueet ovat suurpetojen suhteen hyvinkin erilaisia eikä valtakunnallisia tiheystavoitteita ole. Petokantoja on näin vaikea verrata keskenään alueellisten tunnuslukujen puuttuessa. Kymen, Pohjois-Karjalan ja poronhoitoalueen alapuolinen osa Kainuun riistanhoitopiiriä muodostavat tällä hetkellä Suomen karhu- ja susipankin. Kymen alueella lasketaan, ettei viime vuosina myönnetyillä pyyntilupakiintiöillä ole pystytty pienentämään kantoja tihentymäalueilla, vaikka luvat on niille suunnattu. Kannat ovat monilla alueilla päinvastoin vahvistuneet.

Harkittavaksi on otettava myös se, säätelevätkö metsästäjät kantoja halvimmalla mahdollisella tavalla vapaaehtoisesti vai valitaanko kallein tapa eli poliisitoimi. Samalla olisi puntaroitava, miten suurpetojen tekemät vahingot korvataan.

EU:n luontodirektiivissä luvataan ottaa huomioon alueelliset ja paikalliset erityispiirteet. Metsästyksen olisi Kymen riistanhoitopiirin mielestä säilyttävä direktiivin tulkinnalla nykyisen kaltaisena. Toinen mahdollisuus on tehdä direktiiviin muutos, joka takaisi metsästyksen harjoittamisen.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme