Mainos
Mainos

Syksyllä luvassa useita suuria sotaharjoituksia Suomen lähistöllä – Tiedustelupäällikkö: "Suomi on vastannut hyvin huutoon"

Vaikka sotilaallinen aktiviteetti on kasvanut Suomen lähialueilla, on Suomi melko hyvin vastannut tähän huutoon, arvioi Puolustusvoimien tiedustelupäällikkö Suomen turvallisuustilannetta Harri Ohra-aho. Tiedustelupäällikön mukaan Suomeen kaavailtu uusi tiedustelulaki on kuitenkin välttämätön.

Yllä olevalta videolta voit katsoa keskustelun Suomen turvallisuustilanteesta ja tiedustelulaista. 

Kiireellisenä pidetyn tiedustelulain käsittely on jäänyt sote- ja maakuntauudistuksen jalkoihin. Viime elokuussa tapahtuneiden Turun puukotusten jälkeen tiedustelulain uusiminen nousi laajalti julkiseen keskusteluun. 

Tiedustelupäällikkö Ohra-aholta sote- ja maakuntauudistuksen kiilaaminen tiedustelulakien edelle saa kuitenkin ymmärrystä.

– Tietysti varmaankin me kaikki tiedustelualalla toimivat toivoisimme, että päästäisiin äänestysvaiheeseen. Sosiaali- ja terveysuudistus on painanut ymmärrettävästi päälle. 

Uusi tiedustelulaki olisi Ohra-ahon mukaan välttämätön nykyisessä turvallisuustilanteessa. 

– Lähtökohtaisesti se on välttämätön, jotta meidän valtiojohdolla ja sotilaallisten johtoportaiden johtajilla olisi mahdollisimman oikea tilannekuva, Ohra-aho summaa.

Lainmuutosta vastustavat puolestaan ovat esittäneet huolensa muun muassa yksilönsuojasta.

Kattavammat tiedusteluoikeudet tarkoittaisivat muutoksia perustuslakiin. Perustuslain muutos voidaan hyväksyä yhden eduskunnan kaudella, jos se julistetaan viiden kuudesosan enemmistöllä kiireelliseksi. Muutoin se etenee vaalien yli vielä toisen eduskunnan käsittelyyn. Tällöin se vaatii kahden kolmasosan enemmistön.

Useita sotaharjoituksia Suomen lähialueilla

Tulevana syksynä Suomen lähialueilla järjestetään useita suuria sotilasharjoituksia. Venäjä järjestää syys-lokakuussa strategisen sotilaallisen harjoituksen idän suuntaan, johon liittyy myös toimia, jotka painottuvat pohjoiseen, Ohra-aho luettelee.

Myös lännen puolella harjoitellaan syksyllä. Norjassa noin 35 000 sotilasta osallistuu Trident Juncture -harjoitukseen. Suomi on mukana Naton korkean näkyvyyden harjoituksessa kumppanimaan roolissa. 

– Aktiviteettien nousu tarkoittaa tietysti harjoitusten lisääntymistä. Tässä kaiken kaikkiaan syksyn mittaan sotilaallisen aktiviteetin jatkuvuus on edelleen näkyvissä. 

Lisäksi samaan aikaan Nato-harjoituksen kanssa järjestetään Northern Coasts 2018 -harjoitus Itämerellä. 

Ohra-aho muistuttaa, että sotilaallinen aktiivisuus Suomen lähialueilla on kasvanut sen jälkeen, kun Venäjä aloitti sotilaalliset toimet Ukrainan suunnalla vuonna 2014. 

Puolustusvoimien tiedustelupäällikön mukaan tärkeintä olisi nyt saada pysäytettyä kierre, joka lähti liikkeelle Venäjän toimista Ukrainan alueella. Myös Nato on lisännyt omaa puolustustaan Baltiassa ja Puolassa.

– Vaikka sotilaallinen aktiviteetti on kasvussa, on Suomi aika hyvin vastannut siihen huutoon – juuri valmistautumalla myös valmiudellisesti tilanteen muuttumiseen. Meillä on erittäin hyvä maine muiden Euroopan maiden kesken siinä, kuinka me puolustuksemme hoidamme. Eli meillä ei ole siinä mielessä mitään hätää, Ohra-aho summaa Suomen turvallisuusympäristöä. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme