Mainos
Mainos

Syötävä bataatti tulossa kotipuutarhoihinkin

Suomalaiset puutarhaharrastajat ovat pitkästä aikaa saamassa viljeltäväkseen uuden kasvin. Syötävää bataattia on esitelty uutuutena Kanta-Hämeessä Lepaan ammattilaisnäyttelyssä, joka päättyy tänään.  

Koristebataatteja on liikkunut Suomen markkinoilla viitisen vuotta. Niiden tiedetään kasvaneen niin voimallisesti, että ruukku on välillä haljennut.  

Syötävä bataatti on ainakin tänä kesänä jäänyt pienemmäksi - osin siitä syystä, että sen hoitamista vasta harjoitellaan.  

Kasvilla ei ole vielä edes suomalaista nimeä, vaan pelkkä numero.  

Köynnöstävästi kasvavan juureksen löysi tuotepäällikkö Reeta Rouhiainen keväällä puutarhamessuilta Hollannista. Saksalainen yhteistyökumppani tarjosi kymmentä pistokasta, ja ne kaikki lähtivät kasvamaan Koroisten Puutarhalla Turussa.  

Rouhiainen lupaa, että pieniä kokeilueriä tulee myyntiin ensi keväänä.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme