Mainos
Mainos

Syyskuu saapuu sateisena, sitten poutaantuu: "Ensi viikko näyttää lämpöisemmältä kuin kesäkuu"

Syyskuuhun vaihdetaan sateisissa merkeissä, mutta viikonlopuksi sen sijaan on luvassa pääosin poutaa.

MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta kertoo, että tämän ja huomisen päivän sateet muuttuvat viikonlopun aikana paikallisiksi sadekuuroiksi.

– Etelän sadealue leviää perjantaiksi maan keskiosaa, jossa huominen aamupuoli on sateinen. Myös etelässä tulee vielä jokunen kuuro, Pouta selvittää.

Sen sijaan viikonloppuna sadekuurot hellittävät. Loppuviikosta näyttääkin ennusteiden mukaan tulevan alkuviikkoa poutaisempi.

– Kaikista lämpimin ilmamassa häviää ja alkaa tulla kylmiä öitä, mutta päivälämpötilat pysyttelevät selvästi yli 15 asteen maan keskiosissa ja Lapissakin yli 10 asteen.

Ensi viikolla on luvassa poutaa, aurinkoisia päiviä ja kylmiä öitä.

– Kaiken kaikkiaan sanottuna ensi viikko näyttää ennusteen perusteella ainakin lämpöisemmältä ja aurinkoisemmalta kuin kesäkuu.


Katso alla olevasta luettelosta, miltä tuleva sää näyttää paikkakunnallasi:

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme