Mainos
Mainos

Syyttäjille käyttöön nopea rikosasioiden käsittely – pikakäsittelyt kahdessa viikossa

Muutoksen odotetaan parantavan oikeusturvaa ja yhdenmukaista kohtelua.

Syyttäjälaitos ottaa käyttöön rikosasioiden nopean käsittelyn ensi syksynä. Päätavoitteina on tehostaa toimintaa ja yhtenäistää ratkaisukäytäntöä. Muutos on osa uudistusta, jossa syyttäjälaitos siirtyy toimimaan ensi syyskuun alusta yhtenä virastona.

Valtakunnansyyttäjänviraston mukaan uudessa menettelyssä on tarkoituksena, että pienillä syyttäjäresursseilla hoidetaan suuri määrä nopeasti käsiteltäviä rikosasioita keskittämällä ne tietyille syyttäjille. Näin on määrä hoitaa rikosasioita, joiden ratkaiseminen ei vaadi mainittavaa oikeudellista pohdintaa.

Nopeassa käsittelyssä syyttäjillä on enintään kaksi viikkoa aikaa hoitaa asia. Syyttäjät työskentelevät tehtävässä päätoimisesti tietyn toimikauden, yleisimmin 1–2 vuotta.

Nopean käsittelyn avulla pyritään vapauttamaan muiden syyttäjien työaikaa vaativampiin tehtäviin. Tavoitteena on myös lisätä ratkaisujen valtakunnallista yhdenmukaisuutta ja laatua nopeasti käsiteltävissä asioissa, mikä parantaa kansalaisten yhdenmukaista kohtelua ja oikeusturvaa.

Nopean käsittelyn syyttäjiä sijoitetaan uuteen organisaatioon kullekin neljälle Manner-Suomen syyttäjäalueelle. Rikosasioiden nopea käsittely on jo täysimääräisesti käytössä Pohjois-Suomessa.

Valtakunnallisesti rikosasioiden uudenlaista käsittelyä koordinoi Valtakunnansyyttäjänvirasto.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme