Mainos

Taantuma saa sudenpennut liikkeelle

Partioharrastus saattaa kasvattaa jälleen suosiotaan heikentyneen taloudellisen tilanteen myötä. 1990-luvun alun laman aikana partio lisäsi jäsenmääräänsä reippaasti.

Vuoden 1989 vaihteessa jäseniä oli reilut 76 000, viisi vuotta myöhemmin kymmenen tuhatta enemmän.

- Odotettavissa on, että partioharrastus nousee. Taloudellisen tilanteen tiukentuessa sitoudutaan tiettyihin arvoihin ja partioharrastus on vieläpä edullinen moniin muihin harrastuksiin nähden, arvioi viestintäpäällikkö Minna Ertimo Suomen Partiolaisista.

Viime vuoden vaihteessa partiotoiminnassa oli mukana n. 64 400 jäsentä. Huippuvuosista on siis tultu roimasti alaspäin, mutta jäsenmäärän lasku taittui viime vuonna ja kääntyi pieneen nousuun.

Suomen Partiolaisten yhtenä tavoitteena täksi vuodeksi onkin juuri jäsenmäärän kasvattaminen ja uusien aikuisten rekrytointi mukaan toimintaan.

Ensi vuonna partioliike juhlii 100-vuotista historiaansa Suomessa. Tällä viikolla vietetään partioviikkoa, johon kuuluu useita tapahtumia eri puolilla maata. Näkyvimpiä ovat partioparaatit, joita järjestetään ensi sunnuntaina Helsingissä, Hämeenlinnassa ja Lappeenrannassa.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot