Mainos

Taantuma saa suomalaiset epäilemään kehitysapua

Suomalaisten mielipiteet kehitysyhteistyöstä ovat pysyneet myönteisinä, mutta taantuma on hieman lisännyt epäilyksiä sen tehokkuudesta ja tuloksellisuudesta. Asia selviää ulkoministeriön tilaamasta ja Taloustutkimuksen toteuttamasta kyselystä.  

Hieman alle kolmannes vastaajista katsoi, ettei Suomen kehitysyhteistyö ole tehokasta. Luottamus kehitysyhteistyön tuloksellisuuteen on tasaisesti laskenut siitä lähtien, kun mielipiteitä asiasta on tutkittu vuodesta 2002.  

Suomalaiset suhtautuvat silti varsin myönteisesti kehittyvien maiden auttamiseen. Hieman yli 80 prosenttia piti sitä tärkeänä tai melko tärkeänä. Eniten kehitysyhteistyö sai tukea vihreiden ja kristillisdemokraattien kannattajilta (98 %), vähiten perussuomalaisten (66 %) kannattajilta.  

Suomalaiset kohdentaisivat avun koulutukseen sekä puhtauteen ja ihmisoikeuksiin liittyviin asioihin. 

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot