Mainos
Mainos

Taksikiistaan on löytymässä sopu – perussuomalaisia hiertäneitä kohtia siivottu pois

Hallituspuolueet ovat MTV:n tietojen mukaan pääsemässä sopuun kuukausia jatkuneessa kiistassa taksiliikenteen vapauttamisesta. Ratkaisu on tarkoitus esitellä ensi viikon alussa.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) alkuperäisestä esityksestä on siivottu pois kohtia, jotka ovat herättäneet eniten huolta niin perussuomalaisissa kuin taksiyrittäjissä. Taksia ei saisi ajaa jatkossakaan ilman lupaa, vaikka taksiajo olisi vain pienimuotoista toimintaa alle 10 000 euron vuosiliikevaihdolla.

Taksiliikenne on osa suurta Liikennekaari-uudistusta, jonka Berner esitteli viime huhtikuussa. Sovintoa kiistakohtiin on siis etsitty jo useita kuukausia.

Neuvotteluissa esillä on ollut myös se, että pääkaupunkiseudulla taksiliikenteen vapauttaminen menisi pitemmälle kuin muualla Suomessa.

Berner on saanut tukea ajatuksilleen myös kokoomuksesta. Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi tällä viikolla Kauppalehdessä, että taksiuudistus pitää tehdä ja Liikennekaari voi luoda jopa 20 000 uutta työpaikkaa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme