Mainos
Mainos

Tällä kadulla rytisee eniten – Helsingin poliisi ottaa liikenneturmien murheenkryynin erityisvalvontaan

Helsingin eri alueista eniten liikenneonnettomuuksia tapahtui viime vuonna Kampissa, jossa onnettomuuksia kirjattiin 116. 

Kampissa tapahtuneiden lukuisten liikenneonnettomuuksien takia poliisi aloittaa kuukauden kestävän tehovalvonnan alueella.

Valvontaa tehdään koko Kampin alueella, mutta erityisesti Mechelininkadulla, Pohjoisella Rautatiekadulla, Lönnrotinkadulla ja Mannerheimintiellä. Eniten onnettomuuksia tapahtui Mechelininkadulla.

Valvonnassa kiinnitetään huomiota muun muassa turvaväleihin, liikennevalojen noudattamiseen, suojateiden käyttämiseen, vilkun käyttämiseen, matkapuhelimeen puhumiseen ja ajonopeuksiin. Myös liikennettä vaarantavaan pysäköintiin puututaan tehostetusti.

Poliisin mukaan suurin osa onnettomuuksista tapahtui arkipäivisin ruuhka-aikoina. Yleisimmät onnettomuustyypit ovat ajoneuvojen väliset kylkikosketukset, peräänajot ja peruutusonnettomuudet.

Kampin onnettomuuksissa loukkaantui seitsemän henkilöä, joista kolme oli jalankulkijoita.

– Arvelin itse etukäteen, että Kampin alueen onnettomuustilastoissa olisi runsaasti jalankulkijaonnettomuuksia, koska kyseessä on joukkoliikennekeskus, mutta näin ei ole. Pääosin onnettomuudet ovat peltikolareita, toteaa Helsingin poliisi liikennevalvontatoiminnon johtaja, ylikomisario Jarkko Lehtinen.

Valvontaa voi seurata Twitterissä osoitteessa www.twitter.com/helsinkipoliisi.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot