Mainos
Mainos

Tällaisia ovat Ähtäriin tuotavat pandat: "Uros on aktiivinen ja sillä on hyvä ruokahalu, naaras on kaunis ja urosta ujompi"

Suomen Ähtäriin Kiinasta saapuva pandapariskunta on hauska yhdistelmä, kuvailee pandanhoitaja Anna Palmroth Huomenta Suomessa.

– Uros on aktiivinen ja sillä on hyvä ruokahalu, naaras on kaunis ja urosta ujompi, Palmroth sanoo.

Palmrothilla on pitkä kokemus erilaisten eläinten hoidosta ja kouluttamisesta. Pandat ovat kuitenkin ensimmäiset karhut, joita Palmroth kouluttaa. Eikö karhujen käsittely ole vaarallista.

– Toki pandallakin on karhun hampaat ja kynnet ja se painaa sata kiloa. Mutta ihmiset ovat olleet samassa tilassa pandojen kanssa syntymästä asti – ja leikittäneet niitä päivittäin kaksivuotiaaksi asti, Palmroth selittää.

– Lisäksi pandat eivät ole lihansyöjiä, joten ne suhtautuvat ihmiseen vähän eri tavalla.

"Luomupentuja" odotetaan kovasti

Pandojen kuljettamista ja asuttamista kylmään Suomeen on myös kritisoitu. Palmroth vakuuttaa, että Suomessa on mahdollista taata pandoille hyvinkin luonnonmukaiset olosuhteet, ja ne ovat tottuneet matkustamaan.

– Olen nähnyt, kun nämä pandat siirretään Kiinan sisällä ja nämä kyseiset pandat ovat matkustaneet useasti ja kotoutuvat nopeasti, Palmroth kertoo.

Ähtärin eläinpuiston toimitusjohtaja Kari Vainio sanoo, että siirrossa on myös se etu, että pandoja on suojassa muualla, jos niiden luonnollisella elinalueella tapahtuu maanjäristys tai muu katastrofi.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, pandoja pääsee ihailemaan helmikuussa. Siirrossa mennään kuitenkin eläinten ehdoilla.

Parin vuoden päästä odotetaan jo jälkikasvua.

– "Luomupentuja" odotetaan kovasti. Naaras ei ole vielä täysin sukukypsä, mutta muutaman vuoden päästä, Palmroth sanoo.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme