Mainos
Mainos

Tällaista ahdistelua urheilijat ovat kokeneet: Härskejä tekstiviestejä, valmentaja läpsi pyllyä, mies otti tyttöjen pukutiloissa kuvia luvatta

Seksuaalista häirintää tai ahdistelua tapahtuu suomalaisessa voimistelussa ja yleisurheilussa, selviää STT:n teettämästä kyselystä.

Yhteensä 584 vastaajasta 37 kertoo kokeneensa tai nähneensä seksuaalista häirintää tai ahdistelua. Ohessa on otteita kyselyyn vastanneiden vastauksista.

– Yhden lapsen isä pyysi minut mukaan heidän perheen ulkomaanmatkalle. Äiti voisi kuulemma jäädä valmennettavan lapsen lastenhoitajaksi ja minä lähteä hänen kanssaan rientoihin. Hän myös kyseli, onko alusvaatteissani sillä hetkellä pitsiä. Tapasin hänet vahingossa vapaa-ajalla yökerhossa. Siellä hän tuumasi, että voitaisiin ottaa huone hotellista, vaikka oma poikaystäväni oli paikalla. (nainen 30–40-vuotias)

– Voimisteluhallilla on istunut joskus katsomossa mies tyydyttämässä itseään katsoessaan pikkutyttöjä. (nainen 20–30-vuotias)

– Kolme viikkoa sitten sain tekstiviestin, jossa luki seuraavaa: "Vitsi kun tulisit hotelliin, niin saisit nauttia isosta ja paksusta kalusta". (nainen 20–30-vuotias)

– Jumppavalmentajani demonstroi minulle, että minun pitäisi kasvattaa peppulihaksiani, ja näytti käsillään vartalollani, mitä kohtia pitäisi kehittää. (nainen alle 20-vuotias)

– Miespuolinen valmentaja kehui onnistumisia lipevään sävyyn ja saattoi läpsäyttää pyllylle. (nainen 30–40-vuotias)

– Kilpailuiden jälkeen menimme porukalla baariin viettämään iltaa. Illan päätteeksi vaihtaessani sisäkenkiä ulkokenkiin keski-ikäinen, toisen voimistelulajin valmentaja sujautti kätensä perseeni alle ja puristi. (nainen 20–30-vuotias)

– Liiton järjestämän seminaarin illanvietossa humalainen nainen kouri haaroistani julkisella paikalla. Toinen humalainen nainen taputteli takapuolelle. Härskejä juttuja ja ulkonäön kommentointia on saanut kuulla vähän useammin. (mies yli 40-vuotias)

– Toisinaan huomaa tilanteita, joissa eritoten miesvalmentajat ovat tarpeettomasti kosketelleet ainakin tyttöurheilijoita. (mies alle 20-vuotias)

– Muiden seurojen miespuoliset valmentajat kommentoivat ulkonäköä, treenivaatteita tai muuten kehoa. (nainen 20–30-vuotias)

– Useita vuosia sitten leirillä ulkomaalainen vieraileva valmentaja silminnähden ihastui yhteen voimistelijaan, jolla oli ikää noin 14–16 vuotta. Hän otti kuvia tytöstä ja hakeutui kanssakäymiseen tytön kanssa.

– Leirityksessä koskettelua uudelta tuttavaltani, yhtäkkisesti ja sopimattomasti. Olen saanut myös asiattomia kommentteja ulkonäkööni liittyen Instagramiin lisäämieni urheilukuvien alle. (nainen alle 20-vuotias)

– Mies kuvasi tyttöjä harjoittelu- ja pukutiloissa ilman lupaa. Osa tytöistä oli vähissä pukeissa. (nainen alle 20-vuotias)

– Vapaa-ajalla ahdistavia tuijotuksia välillä ja sosiaalisessa mediassa ilkeitä/ahdistavia kommentteja esimerkiksi kuviin ja yksityisviesteillä. (nainen alle 20-vuotias)

– Voimistelukisoissa jumppapuku päällä on useamman kerran tullut tuntemattomilta (miehiltä) katseita, vislailua, kommentteja siitä kuinka "seksikkäältä" näyttää voimistelupuvussa. (nainen alle 20-vuotias)

– Ollessamme ulkona lämmittelemässä kilpailuissa kilpailupuvut päällä useista ohi ajavista autoista tööttäiltiin, vihelleltiin ja vilkuteltiin meille. (nainen 20–30-vuotias)

Lokakuussa uutisoimme laajasti näyttelijöiden kokemasta seksuaalisesta häirinnästä.




Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot