Mainos
Mainos

Tallinnassa kadonneen Arin ystävät uskovat miehen horjahtaneen mereen – viimeinen havainto on ravintolasta: "Ari kysyi lähtiessään ovimieheltä missä hotelli on"

Tallinnassa marraskuun 24. päivä kadonneen Ari Saarilammin, 53, ystävät ovat keränneet rahaa järjestääkseen merietsinnät Tallinnan satamassa.

– Olemme keränneet pienen summan rahaa, jotta saamme maksettua vedenalaisiin etsintöihin erikoistuneen koiran etsimään Aria Tallinnassa. Satama-allas tarkistetaan yhteistyössä viranomaisten kanssa, parikymmentä vuotta Saarilammin tuntenut Tero Niskanen kertoo.

Ystävien mukaan poliisit ovat hoitaneet kadonneen tutkintaa hyvin, mutta he ovat silti päättäneet hankkia lisää apua asian selvittämiseksi.

– Epäilys on, että hän on joutunut mereen, joten sieltä häntä on syytä etsiä.

Poliisi epäilee samaa. Jo toissa viikolla uutisoitiin, että Viron poliisin mukaan Saarilammin uskotaan pudonneen Tallinnan satamassa sijaitsevan Hotel Euroopan vieressä olevaan Amiraliteetin satama-altaaseen ja hukkuneen.

Saarilammia on etsitty altaasta, mutta tuloksetta.

– Poliisi on tutkinut merta satama-altaassa, mutta se on hirveän haastava paikka, Niskanen kertoo.

MTV Uutiset ei tavoittanut poliisia kommentoimaan tutkinnan tuoreimpia tietoja.

Tallentui hotellin kameroihin

Saarilammi tallentui hotellinsa valvontakameroihin katoamispäivänään.

Saarilammi katosi julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton Jytyn kokousmatkalla Tallinnassa perjantaina 24. marraskuuta. Katoamispäivänä Saarilammi oli kirjautunut sisään Tallinnan satama-altaan lähistöllä sijaitsevaan Hotel Euroopaan.

Poliisi sai käyttöönsä hotellin valvontakamerakuvia katoamispäivältä. Viimeisessä kuvassa Saarilammi on kävelemässä hotellin pyöröoven läpi laukku olallaan ja huppu päähänsä vedettynä noin kello 16.50.

Kuvista käy ilmi, että Saarilammilla oli yllään vaalea huppari ja siniset housut.

Miehestä tehtiin varmoja havaintoja vielä hotellista poistumisen jälkeenkin.

Saarilammi vietti myöhemmin perjantai-iltana aikaa Kochi Aidad -nimisessä panimoravintolassa, joka sijaitsee muutaman sadan metrin päässä hotellista.

Saarilammi poistui ravintolasta noin kello 22.30. Ravintolakäynti on poliisin mukaan todennettu maksetulla ravintolalaskulla.

Tämän jälkeen miehen liikkeistä ei ole varmoja havaintoja.

– Ari ei saapunut enää hotellille. Muu seurue poistui jo häntä ennen ravintolasta. Ryhmä on käsittääkseni ottanut Arin katoamisen kovin raskaasti. He ovat syyllistäneet itseäänkin, vaikka siihen ei ole syytä, Niskanen kertoo.

Ystävän mukaan Saarilammi oli nauttinut alkoholia ennen katoamistaan.

– Ari oli kysynyt ovimieheltä ravintolasta lähtiessään, että missä hänen hotellinsa on. Todennäköisesti hän on kävellyt satamassa ja horjahtanut mereen, Niskanen arvelee.

Saarilammilla oli ystävän mukaan uusi puhelin, joka kestää vettä. Puhelin pysyi päällä vielä jonkin aikaa miehen katoamisen jälkeen, kunnes siitä todennäköisesti loppui virta.

Tunnettu henkilö Porissa

Ystävät ovat henkisesti varautuneet siihen, että Saarilammi on kuollut.

– Olemme jo valmistelleet sitä, että ei hän enää elävänä takaisin tule. Eräs ystävistämme on hakenut maistraatista edunvaltontavaltuutusta, jotta voisimme hoitaa Arin asioita.

Saarilammi oli laajalti tunnettu henkilö Porissa. Hän työskenteli Porin kaupungilla toimistotehtävissä ja käveli aina työmatkat. Moni muistaakin hänet kävelemässä kaupungilla.

– Arin ulkonäkö oli sellainen, että hän jäi ihmisten mieleen. Hän sairasti syntymästään saakka ihosairautta, joka vaikutti hänen ulkonäköönsä. Ari ei sitä kuitenkaan peitellyt tai häpeillyt, hän ei halunnut sääliä osakseen, Niskanen kertoo.

Ystävän mukaan politiikka, ihmisarvokysymykset, musiikki ja järjestötyö olivat Saarilammin sydäntä lähellä.

– Hän kävi Porissa aina klassiset konsertit ja taidenäyttelyt läpi. Hän oli pidetty ihminen, jolla oli paljon ystäviä.

Saarilammilla ei ollut sukulaisia, joten kaikki käytännön asioiden hoitaminen on nyt miehen ystävien vastuulla.

– Arin tapaus on opettanut sen, että jokaisen kannattaisi miettiä mitä sitten käy, jos elämässä tapahtuu jotain ennalta-arvaamatonta. Johonkin paperiin kannattaa kirjoittaa, kuka voi huolehtia edunvalvonnasta. Meille on kerrottu Porin maistraatista, että vie lähes puoli vuotta, ennen kuin saamme edunvalvontavaltuutuksen.

Eilen ystävät pääsivät käymään tutkinnanjohtajan luvalla ensimmäisen kerran Saarilammin asunnolla tarkistamassa hänen postinsa.

– Byrokratiasta pitää huolehtia, koska kaikki maksut, kuten sähkö- ja asuntolaskut pyörivät, vaikka ihminen onkin kateissa, Niskanen sanoo.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme