Mainos
Mainos

Talouskuva synkentyi: VM joutuu laskemaan kasvuennustettaan

Suomen talouden näkymät ovat synkentyneet. MTV Uutisten tietojen mukaan valtiovarainministeriö joutuu laskemaan kasvuennustettaan. 

Valtiovarainministeriö viimeistelee hallituksen ja ensi viikon kehysriihen käyttöön tulevia talouslukuja.  

Hallituslähteistä arvioidaan, että sopeutustarve saattaa myös kasvaa eli se olisi kolmesta neljään miljardia. Aiemmin hallitus on kertonut, että säästöjä ja veronkorotuksia joudutaan tekemään kolmen miljardin edestä. 

Asiasta kertoi tänään ensimmäisenä Yle Uutiset. Joulukuussa valtiovarainministeriö arvioi, että Suomen talous kasvaisi tänä vuonna 0,8 prosenttia. Yle Uutisten tietojen mukaan uusimmassa ennusteessa kasvu olisi noin 0,5 prosenttia. 

Hallitus kokoontuu puimaan rakennepaketin toimeenpanoa, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamista sekä velkaantumisen taittamista kehysriiheen ensi viikon maanantaina ja tiistaina. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme