Mainos
Mainos

Talousmyräkässä palkkaturvan tarve kasvaa

Heikentyneet taloussuhdanteet ovat lisänneet palkkaturvan tarvetta, kirjoittaa Keskisuomalainen.

Työntekijä voi hakea palkkaturvaa, jos työnantajalta on palkkasaatavia maksamatta esimerkiksi konkurssin takia.

Ylitarkastaja Nico Steiner Työ- ja elinkeinoministeriöstä sanoo, että palkkaturva korreloi hyvin yleistä talouden tilaa. Hänen mukaansa jo viime vuosi oli aika huima ja on odotettavissa, että palkkaturvaa maksetaan tänä vuonna enemmän.

Viime vuonna palkkaturvaa maksettiin yli 24 miljoonaa euroa 7700 työntekijälle. 1990-luvun lamaan verrattuna määrät ovat kuitenkin vielä pieniä. Huippuvuonna 1992 palkkaturvaa maksettiin 96 miljoonaa euroa.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme