Mainos
Mainos

Taloussanomat: Nesteen työntekijöiden mielenilmaus voi peruuttaa kiireisen kesälomakauden lentoja

Nesteen henkilökunnan järjestämä polttoaineen jakelukatos voi vaarantaa lentoliikennettä, kertoo Nesteen Porvoon jalostamon pääluottamusmies Sami Ryynänen Taloussanomille.

Sami Ryynänen uskoo, että lentoja voi jäädä jopa lentämättä. Taloussanomien mukaan Finnair selvittää katkoksen mahdollisia vaikutuksia, muttei pysty kommentoimaan asiaa vielä.

Öljy- ja biopolttoainealan toimitusjohtaja Helena Vänskä kertoo Taloussanomille, että suurella osalla bensa-asemista on isot varastot, joten polttoaine ei lopu jakelupisteistä heti.

– Vilkkailla liikepaikoilla säiliöt varmaan täytetään kahdesti viikossa, joten niistä voi polttoaineet loppua. Vähän hiljaisemmilla asemilla polttoainetta riittää, Vänskä kertoo lehden haastattelussa.

Katkos osuu kiireiseen kesälomakauteen. Sami Ryynänen kertoo Taloussanomille, ettei katkon ajankohtaa kuitenkaan valittu lomien perusteella.

Nesteen henkilöstöryhmät keskeyttävät polttoaineen jakelun viikoksi juhannuksen jälkeen. Kyse on vastalause pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen omistajapolitiikalle.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot