Mainos

Taloussanomat: Vuokattiin haettiin lääkäriä – hakemuksia tuli yksi, palkkatoiveena 12 500 ja perjantait vapaaksi

Terveyskeskusten pahin lääkäripula on hellittänyt Suomessa Taloussanomien mukaan muutamien vuosien takaisesta. Vuokattiin haettiin lääkäriä ja hakemuksia tuli tasan yksi.

Paikallisesti pula on yhä kova ja se näkyy edelleen palkkaeroina. 

Lääkäriliiton mukaan terveyskeskuslääkärit alimmassa palkkakymmenyksessä, alle kolmen vuoden työkokemuksella tienaavat korkeintaan 4 500 euroa. Ylimmässä säännöllisen työajan ansio on sen sijaan vähintään 7 200 euroa. 

Jos terveyskeskuksen lääkärillä on työuraa yli 25 vuotta, palkka voi nousta jo 9 500 euroon. 

Yksi ainoa hakemus

Erikoinen esimerkki paikallisesta lääkäripulasta tulee Taloussanomien mukaan Vuokatista. 

Kuhmossa, Vuokatissa ja Suomussalmella toimiva lääkäriketju, Kuhmon lääkäripalvelu, on ollut jonkin aikaa haussa päätoiminen erikoislääkäri työterveyshuoltoon.

Paikkaa on mainostettu useissa eri kanavissa.

Lääkäripalveluiden toimitusjohtaja Kimmo Piirainen kertoo lehdelle, että yksi hakemus tuli. Hakijan palkkatoivomus oli 12 500 euroa ja perjantait olisi pitänyt saada vapaaksi. Lisäksi työpäivän mitta olisi pitänyt rajata 7,5 tuntiin.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot